tiistai 8. tammikuuta 2019

Pari viime vuotta

Tätä tekstiä on nyt tullut kirjoitettua ja jätettyä kirjoittamatta. Tämä katkeava ajatus lähti, kun lisäsin Osinkosivuille myös historian, eli käytännössä kuinka paljon olen ollut miinuksilla tämän harrastukseni kanssa. Ja miksi.

No, ensimmäinen vuosi näkyy myös blogissa. Meno oli hurjaa. Minulla oli kova kiire rikastua kun on niin vanha ja vähän aikaa, mutta kun en ole kaikkein loogillis-matemaattisin henkilö, siitä tuli aika soutaamista ja huopaamista. Yhdessä vaiheessa minulla oli 27 tuhatta velkaa ja salkku täynnä laskevia osakkeita Helsingin pörssistä. Ei siis ihan optimaalia. Siinä kun oli alussa yllättävän kokematon tähän sijoitustoimintaan ja varsinkin velan määrään, niin kyllähän se rupesi jo huimaamaan. Tätä ei tietenkään auttanut kolmivuorotyö hyvin negatiivisessa ympäristössä ja mustaa mielessä tulevaisuudesta jota ei ole.

Strategian optimointi voi olla aika kallista. Mutta pakollista, jos aikoo jatkaa. Aloitin sen valitettavasti edellisellä välittäjälläni, joka oli haluttuun lopputulokseen aika kallista. Pääsin kuitenkin vähitellen jyvälle ajatuksestani olla osinkosijoittaja ja tarkemmin miten ne jyvät saadaan. Nyt olen lisäksi ymmärtänyt, että en ole holdaaja enkä treidaaja vaan ennemminkin shoppailija. Katselen kovasti ikkunoita ja ostelen. Välillä myös myyn, vähän. Toki peesaan paljon muita samankaltaista osinkoajattelua harjoittavia sijoittajia. Kiitos heille että olen heidät löytänyt.

Paljon ideoita, niin vähän rahaa. Ei se mitään. Onneksi ikkunashoppailijan ei ole pakko ostaa aina. Sitä voi potkiskella renkaita ja pureskella kortta. Naatiskella ja kärvistellä. Toki olen sitten tehnyt ostoni kun olen katsonut että nyt tätä otetaan. Olen toki vielä sylkenyt paljon ihan hyvääkin asiaa ulos pahemmin pureksimatta ja tuntenut pistoa niin mielessä kuin lompakossa. Onneksi kurssien kuikellus on kuitenkin vähän helpottanut tuskaani.

Salkun siirto toiselle välittäjälle oli kallista ja monta hyvää karkkia meni ohi, siis näitä joita ei enää voi ostaa. Tosin en niitä olisi voinut muutenkaan henkisesti pitää, koska minulla on nyt tämä pieni salainen puutarhani josta haluan pitää huolta. Joko ostelen miinuksia pois tai ehkä jopa myyn ne pois. Toki tein ennenkin niin, mutta nykyään tavara on erillaista. Ei mitään gurujen Marteloita tai maalitehtaita.  Eikä mitään 5% ihquttelua vaan kunnon 15% koneita, joita kehtaa pitää karhun hönkiessä raadonhajuista kuolemantuoksuaan, koska rahan tuloa ei voi estää (tähän rimmaa hyvin: jos vain margini kestää).

No viime vuoden miinukset ovat vähän niin ja näin. Ne ovat onneksi osaksi paperitappioita, jotka eivät ole realisoituneet, vaikkakin jo vähän pienentyneet. Oli vähän hankalaa yrittää kahden eri välittäjän tiedoista kaivella mikä olisi oikeat summat laskea yhteen, mutta nuo ne nyt taisivat olla. Luottoihin menneitä rahoja en nyt tähän osannut kaivaa (ainakaan edelliseltä välittjäjältä), ehkä ne siellä jossakin ovat, mutta kyllähän sitäkin varmaan ainakin reilut viisisataa euroa on mennyt. Toki edellisellä välittäjällä on vielä odottamassa parintonnin bulli, mutta katsoos nyt miten sen käy.

Mutta olihan tuo osinkomäärän nousu 2017 vs 2018 ihan mukava, 457,39 %.

T. Peruspätkäduunari

p.s Ja joo. Päätin alkaa erittelemään saatuja osinkoja. Nyt kun on muitakin kuin kuukausittainmaksavia, niin tulee vähän viivoihin vaihtelua.

     

tiistai 1. tammikuuta 2019

Vuosi 2018 - niiku omasta mielestä


ONKO SALKUN POHJALLA KALOJA?

Vuotena 2018 oli paljon tapahtumia. Oli työpaikanvaihtoa ja salkun siirtoa paremmille vesille. Muistuvin tapahtuma oli todiste että ajoittaminen on mahdollista. Minulle se tuli kun siirsin Nordnetista varat Lynxiin ja ajoitin ostojen aloittamisen juuri siihen päivään kun ameriikassa illalla pörssit otti ensimmäisen n. 5% kuoppansa. Ja sitten tuli isompi kuoppa. Tämän otin suhteellisen rauhallisesti, pientä myyntiä tein kun en ollut ihan varma vielä marginin vahvuudesta. Tosin isommat myynnit aiemmin olisivat olleet tarpeen, että niillä olisi ollut vaikutusta että olisin voinut myöhemmin poimia halvemmalla. Nyt tuli kuopastua kuopan pohjalta ihan liian vähän. Edelleen nämä ovat velkasijoittajan ongelmia; kun raha ei ole sinun, ei sitä voi käyttää samalla lailla kuin velatonta. Käteinen on kingi. Toki salkkuunpäin meni niin paljon kun vain pystyin kasaamaan.

Nettovarallisuus eli varat miinus velat päätyi vuoden loppuun pienempänä, mutta ei onneksi niin kamalana kuin olisi voinut olla. Työpaikan vaihdos puodotti tuloja noin 500-700€ /kk joten se tulee näkymään. Lisäksi salkun YTD (tai 1v) on -20% joten summaa on paperimiinuksella vielä paljon.  Tuo siis on TWR eli time weighted return. MWR on sitten -70%. Mitä lie tarkoittaakaan.

Tuossa loppuvuoden korjauksessa salkku käväisi lähellä 30% miinusta ja eurollisesti miinussaldo oli reilusti päälle 10k. Nyt toki jo vähemmän. Kuten jossain mainitsinkin, niin hyvä että olin saanut jo siedätyshoitoa miinuksille ja käynyt stressaamisen läpi, niin ei tuntunut niin pahalta. Toki voi olla että yövuorojen päätä sekoittava ja depressiota luova vaikutuskin oli mukavasti vähentynyt.

Osinkoja tuli tänä vuonna 6140,90€, joka on ihan kivasti. Toki riittääkö vielä tappiot vielä noihin, mutta ahkeranahan niiden suhteen ollaan oltu. Luulisi riittävän. Toki Nordnetissa odottaa vielä parintonnin kala nimeltään bull dax x15, mutta ehkäpä sitä odotellaan parempia aikoja että jos saisi vaikka siitä muutama ruoto lynxiin hammastikuiksi.

Vanhan sanonnan mukaan, jos salkku ei tuota kolmessa vuodessa, niin se ei ole sijoittamista vaan harrastus. Onneksi on vielä aikaa. Tosin jos tämä soutuvene pärähtää päin jäävuorta, niin siinä saattaa kestää hieman kauemmin. Mutta ei minua haittaa harrastuskaan.

BLOGI JA AJATUSMAILMA

Blogi on pääasiassa muotoutunut kerran kuussa ilmestyväksi. Ei minulla ole isoja ideoita ja uusien ostamisen suunnittelu tapahtuu peesaamalla muita. Toki minulla on muutamatkin listat. Varmaan on jo useimmille tullut selväksi että sijoittamiseni on Very-High Yield suuntautunutta, vaikka olen yrittänyt antaa itselleni lupaa ostaa jotain laadukastakin sekaan. Ehkä ajatushäröistä haittaa tuo esimerkiksi että haluan ostaa satalukuja osakkeita ja helposti ostot menee sitten noihin osakehinnaltaan pieniin osakkeisiin, jotka saattavat olla ihan syystäkin osakehinnaltan pienisummaisia.

Paras lukumäärä lukijoita on päälle viisisataa lukukertaa, vähiten noin yhdeksänkymmentä. Keskivertoisesti lähelle kahta sataa per teksti. Toki en ole paljon mainostellut enkä vieraillut muiden blokissa. 

Ajatusmaailmaani olen pitänyt yllä pääasiassa Seeking Alphassa, innoitusta lähinnä OXLC:n ostoon StockTwitsissä (pitäisi laajenta seurantaa). Kirjanpito on Google Sheetsissä ja osakkeideni hintoja seuraan myös Yahoo Financesta, muihin en ole tainnut laittaa ostohintoja ym enää.  Toki Sharevillessä käyn harvoin tai usein. Toki myös CEFConnect on oiva paikka. Maininnan saa myös Sijoitustieto ja Facebookissa Sijoituskerho-ryhmä. Twitterissä minulla ei ole tällä hetkellä ns. henkilökohtaista tiliä, vaan käyn välillä siellä tsekkaamassa maailman tapahtumia Peruspätkäduunari -tilin kautta. Toki mielelläni käyn noin kerran kuussa muiden sijoitusblogeja läpi.


BUDJETTI

Kuten arvata saattaa, talousasiat ovat olleet vähän hankalia tänä vuonna. velkaa on ollut paljon ja välillä visakin on saanut kyytiä. Laskelmillani, jotka eivät nyt toki kerro ihan totuutta, mutta tarpeeksi sinne päin, on tuloissa ja menoissa päästy plussan puolelle vain neljänä kuukautena. Negatiiviset kuut tarkoittavat yleensä siis velaksi elämistä. Nyt tietenkin kun tulotkin ovat laskeneet, on oltava näiden kanssa tiukempi.

Kumpaankin salkkuun on tänä vuonna mennyt rahaa paljon, luonnollisesti kuitenkin Nordnetista poispäin. Lynxiin on mennyt esimerkiksi pientuloisen vajaan vuosipalkan verran, joten onhan siinä yrittämisen makua ollut.

Ruokamenot ovat pysyneet kohtuullisina ja visa-osuus ruuan sotoista on vähentynyt hyvin, joka kertoo että perustarpeisto on mennyt parempaan suuntaan. Apteekkimenoihin on mennyt toisaalta paljon, joten elintapahuonoudet maksaa, ylipaino (verenepaine ym) ja tupakointi ja tupakankorvikkeisiin on mennyt paljon rahaa. Itse tupakat ovat ruokakuluissa. No, muutenkin on ollut paljon turhuuden markkinoilla vilskettä, kuten edellisessä työpaikassa oteut nopeussakot tai se parisataa joka on mennyt visa-luottokuluihin kun olen sieltä lykännyt rahaa... myös salkkuihin, sinne kalojen sekaan (ilman vähennysoikeutta pääomatuloista).

RAKKAUS

Perhe-elämä on mennyt hyvässä hengessä ja kotiakin on uudistettu, kiitos siitä kauniimmalle puoliskolle. Kotieläimet ovat olleet pääosin terveitä ja kissakin on virkistynyt kun kämppä on mielenkiintoisempi. Rakkautta ja kasvisruokaa (pääosin). Yövuoroista luopuminen on hyvin näkynyt parantuneena perhehenkenä.


LOPUKSI

Näköjään olisi kohta aktivoiduttava lisätienestien pariin. Kunhan tämä ikiflunssa nyt helpottaisi. Mielenkiinnolla sitä katsotaan kuitenkin mitä tulevaisuus tuo. Ja, aiheeseen liittyen, miten salkku kestää sen tulevaisuuden. Ehkä sitä joutuu jotain myymään vielä, kunhan ei liikaa ettei mielenkiinto eli osakevirta kuihdu. Tietenkin olisi aika rock jos tulisi nyt hyvä nousupiikki ja siitä vähentäisi lainan määrää. Vaan pystysyisikö sitä olemaan mitenkään niin kaukaa viisas? Tämä tietenkin oletteisin että mahdollisen tulevan nousun jälkeen tulisi taas isompi lasku.


Kiitoksia,

Peruspätkäduunari 2017-2018 ja innokkaana vuotta 2019

Jos jotain kysyttävää, niin kysy, koetan vastata, kuitenkin kohtuullisen nopeasti koska en ole osakevälittäjä.

Lisäys: Pieniä korjauksia.









perjantai 7. joulukuuta 2018

Bloggaamisen mielekkyys



Törmäsin Omavaraisuushaaste -bloggaajan kirjoitukseen Sharevillessä ja rupesin siihen kirjoittamaan, että miten omalle bloggaamiselle kuuluu. No, ajattelin että tehdäänpä sisällöntuotannollinen siirros ja tehdään blogi-teksti tästä.

"Joo tuo sisällöntuottaminen on mielenkiintoinen ala. Itsehän aloitin vähän selänruoskinta/kaikkimeneepieleen -mentaliteetilla (no, vähän menikin toki) eikä sellaista oikein jaksa. Tai oikeastaan päässyt jo raiteille ja hyväksynyt että tieni on ajaa silmät suljettuna tunneliin ;) (toki pitää miettiä mikä on hyväksyttävä damage lähipiirille). Nythän se sijoittaminen on tosiaan enempi että tuli näin ja näin paljon osinkoja rallalti raa."
Kuten tuossa jo mainitsin tässä kun toinen verovuosi alkaa päättyä, niin salkku on muodostunut sellaiseksi mitä alunperin hainkin eli tyyliin osinkouhkasijoittajan nousu ja tuho. Tuho-osuus tuossa on toki velan määrä niin kuin ennenkin. Ei ole tullut lottovoittoa enkä ole edes lotonnut että voisi kuitata salkun ja jos olisikin tullut, niin enhän sitä tietenkään malttaisi pitää sijoittamatta.

No, en ole niin paatunut ettenkö miettisi riskin vähentämistä. Isoa säätöä siellä ja pientä toista täällä (Mukavasti juuri kuulokkeissa soi Jarkko Martikaisen Kainuu opettaa). Eli toisaalta hajauttamista ja jos hyvin käy niin vähän siinä sivussa velkaa vähemmäksi. Mutta onpa vaikeaa. Onpa kovasti vaikeaa. Niin, kuten mainitsin että kun vaihdoin työpaikkaa, niin nyt on vähemmän tuloja joita voisi salkuttaa.

Salkkuhan näyttää tältä tällä hetkellä. Huomiona että nuo hinnat on kirjoitushetken kurssiarvot. Sen jälkeinen on paino salkussa. ja oikealla mikä tuottoprosentti niillä on ostohintaan. 

Vaikeutta tuottaa tietenkin ajatus muutosten ajoittamisesta, koska nyt on kovin ja paljon heiluntaa mitä tuolla amerikan maassa sitä satutaankaan twiittaamaan.  

No, säädöthän tässä vaiheessa maailman käyrää tarkoittaa yleensä miinusten ottoa, mutta katsoo nyt mitä tulee tehtyä. Toisessa välilehdessä on Lynx auki.  Eipä muuta kun katselemaan jos jo tänään tulisi tehtyä jonkinlaista suunnitelmaa. Tietenkin auttaisi jos tuo DAX vähän tuosta elpyisi, niin saisi kassaan pienempiä miinuksia. Mutta niin siinä monesti käy, että kun liian monta kertaa tulee hyvät kortit, niin sitä äityy helpommin pistämään vähän turhan kovia panoksia ja yhden kortin varaan. 

Katsoos jos sitä vaikka viimeistään ensikuun lopussa taas pistäisi uutta kuvankaappausta että miten nuo on tuossa muuttunut. 

T. Peruspätkäduunari

p.s Kah, kirjoituksen aikana ehtinyt lisääntyä nuo miinusprosentit.
p.s.s

Niin. Bloggaamisen mielekkyys. Hyvähän sitä on tehdä kun pääsee kiinni vähän omasta tilanteestaan, että miten sitä selitää tilanteita paremmiksi kuin ne onkaan. Ei ole mielekästä tämä. Mutta eipä kauan jaksa blogiakaan, jossa sitä kertoo vaan että eipä mitään ole tapahtunut kuin muutama lati ehkä tullut. Vaikka optimaalistahan sellainen, vaan onko rehellistä itselle?









Pari viime vuotta

Tätä tekstiä on nyt tullut kirjoitettua ja jätettyä kirjoittamatta. Tämä katkeava ajatus lähti, kun lisäsin Osinkosivuille myös historian, e...